Mika Kosunen, kuljettaja |
Vuoden 2010 toisessa SM-osakilpailussa Viikonloppuna SM-rallisprint letka suuntasi Hausjärven Puujaan maisemiin tavoittelemaan sarjapisteitä. Osanottajille oli tarjolla ~5,4 kilometriä vauhdikasta valtion tietä. Sää helli paikalle saapuneita "keväisellä" auringonpaisteella. Lämpötila klo 07 aikaan nimittäin näytti -12,7°C, joten kovin keväiseltä ei aamulla tuntunut! Päivän mittaan lämpötila kohosi -3°C tuntumaan, joka tuntui melko mukavalle ja paikalle olikin löytänyt melkoisen suuri yleisömeri. Aamujumppa aloitettiin pyöräkulmien tarkastuksella. Takapäästä paljastui hiukan ylimääräistä haritusta, joka korjattiin normaaliksi "nohevien" huoltomiesten toimesta. Taidettiin sillä manata myös mutterin (ahtopaineruuvin) kiristystä ja näin ahtopainetta ruuvattiin hieman lähemmäs kesän asentoa...
Huoltotauolla moottoritilaan palautettiin tarvittavat osat ja suunnattiin uudestaan lähtöviivalle. Heti toisen kierroksen ensimetreistä huomaisi, että sekä konehuoneessa ja ohjaamossa oltiin hereillä. Nyt ajossa alkoi jo löytyä menemisen meininkiä ja aika parani yli 7 sekuntia ja sijoitus nousi yleiskilpailun viidenneksi. Kaikki muut 11 kärjessä pyyhki menemään tylsillä Mitsubishi Lancereilla..
Kilpailun TV-lähetys MTV3MAX-kanavalla |
![]() |