Mika Kosunen, kuljettaja |
Tour de savo -07, tuusniemi & kuopio Itse kilpailu meni levitetyn auton mittoihin tutustuessa, mutta nyt autoa pystyi viemään kuten kuljettaja tahtoi. Valitettavasti kilpailun jälkeen sunnuntai-iltana tallilla autoa vielä pikaisesti kokeillessa etuiskunvaimentaja sylkäisi öljyt tuulilasille. Toisinsanoen huoltohommiksi meni, vaikka tarkoitus oli vain puhdistaa renkaita. Alle asennettiin varatolpat/jouset. Seuraavana päivänä Kuopiossa saattoi siis olla ongelmia tiedossa kun iskunvaimennin ja jousi oli täysin erilainen. Kuopion Nordic Solutions rallisprintissä auto sitten nypytti ja pompotti. Ensimmäisellä kierroksella tuli penkalta katsottuna tuli varmaan upeita sivuluisuja. Varsinkin maalimutkassa mentiin ihan oikeasti kylki edellä. Toisella ajokerta sitten "tuhoutui" heti ensimmäiseen 180 asteen käännökseen, joka valui pitkäksi. Aika ihme kyllä parani puolisen sekuntia, mutta se ei näissä pippaloissa riitä. Nyt pitää saada virheet karsittuja ja kääntää katseet kohti tulevia koitoksia. |
![]() |